15.10.2012

Liikuntapäivä 22.9


Oli kaunis aurinkoinen päivä, mutta ulkona oli kylmä. Kaikki näyttivät väsyneiltä. Ihmekös, kuka nyt lauantaiaamuna haluaisi herätä aikaisin. Kaikki kokoontuivat omien luokanohjaajiensa luokse.  Jokainen ryhmä sai aikataulun ja kartan, johon rastit oli merkitty. Ryhmät kiersivät rasteja, joilla tehtiin erilaisia tehtäviä. Rasteja oli ympäri Pukinmäkeä. Jokaiselta rastilta sai pisteitä.
Erilaisia rasteja oli esimerkiksi taiderasti, jossa piti tehdä ympäristöstä keräämistään luonnonmateriaaleista ympäristötaidetta, köksänrasti, jossa piti tunnistaa erilaisia vihanneksia ja selvittää anagrammeja. Historian opettaja Jussi piti aarteenetsintärastia, jossa piti etsiä erivärisiä muovipalikoita parin kanssa niin, että toinen piti silmiään kiinni ja toinen ohjasi.
Rastien jälkeen tai niiden välissä, oli myös ruokailu.  Ruokana oli nakkikeittoa. Noin kello 13:n aikaan kaikki kirmasivat iloisina kotiin. 
-Tyttö 8c



Ala-luokkalaiset lähdössä unicef-kävelylle.


Tilannekatsaus tiskirätti haasteesta.

Suunnittelua hämähäkki haasteella.


8.10.2012

Kasiluokkalaisten leirikoulu Pellin leirikeskuksessa

"Maanantaiaamuna kouluun piti saapua kello 9. Kaikki olivat innoissaan tulevasta. Bussia odotellessa vertailtiin laukkujen kokoja ja juteltiin mitä kukakin oli pakannut mukaan. Bussin saapumista odotettiin innolla, sillä kaikki halusivat hyvän paikan bussista. 

Bussiin rynnättyämme kaikki istuivat paikoilleen ja matka sai alkaa. Matka sujui mukavasti musiikkia kuunnellen ja jutellen. Kuski joutui kyllä muutaman kerran huomauttamaan, että pitää pysyä omilla paikoilla turvavöissä, mutta ei se paljoa auttanut.


Bussimatka oli jo lähellä loppua, kun ilmoitettiin, että pysähdymme Lohjan ABC:llä. Aikaa oli 10 min hoitaa omat ostokset. Kun kaikki taas olivat bussissa, jatkoimme matkaa. Saavuimme leirikeskukseen n. 10 min myöhemmin. Majoituimme huoneisiin tytöt omalle ja pojat omalle puolellensa. Sää oli aurinkoinen." - Tyttö 8C

Rentoa vapaa-aikaa leirikeskuksen pihalla.

Käskynjako ennen köysiradalle nousemista.

Ensimmäinen puussa.



"Leirillä oli tosi hauskaa. Sain itse paljon hyviä kokemuksia, mm. melkein kiipesin puissa. Tehtävä oli selvitä puukiipeilyradan läpi. Pojat onnistuivat tehtävässä paremmin kuin tytöt, sillä tyttöjen kesken pyöri pientä ujostusta ja pelkoa. Mun ryhmän tytöistä vain yksi selvisi radasta. Mulla oli jo valjaat päällä, mutten uskaltanut jatkaa ensimmäisten tikapuiden jälkeen matkaa, joten luovutin. Mut oon ihan hirmu ylpeä itestäni! Viimeisenä iltana käytiin saunassa, jonka jälkeen paistettiin makkaraa ja pullaa. Tähtitaivas oli ihan huikee." - Rosa 8D

"Soutaa, huopaa.."

Kaikki pysyivät pinnalla, vaikka alla oli omatekoiset veneet ;)



"Menimme molempina iltoina yhdeksän aikaan metsään. Ensimmäisenä yönä oli täysin pilvetöntä ja tähdet näkyivät suurina ja kirkkaina. Etenkin Otava välkähteli suoraan maantielle metsän viereen.
Metsä oli täysin pimeä ja ilman taskulamppuja se olisi ollut myös todella pelottava.
Leikimme siellä majakkaa ja poliisia ja rosvoa.
Toisena yönä tuli erimielisyyksiä siitä mitä leikittäisiin, joten lähdimme nopeammin pois, vaikkakin kahden majakka- ja yhden poliisi ja rosvokierroksen jälkeen. Silloin oli myös pilvistä, eikä tähtiä näkynyt lähes ollenkaan, vaan oli vielä pimeämpää kuin edellisyönä. Lähes kaikille löytyi kuitenkin taskulamput, eikä kukaan eksynyt, vaikka muutama kompuroikin puihin kiinnitettyihin vaijereihin."
- Essi 8C