14.1.2013

NY 6H -leiri 11.1


"Opinahjossamme Pukinmäen peruskoulussa järjestettiin 6.- ja 8B- luokille Nuori Yrittäjyys -leiri 11. - 12.1.2013 perjantaina ja lauantaina. Leirin tarkoituksena oli kehittää sekä 8.- että 6.-luokkalaisten yrittäjyystaitoja.
Kaikki 8.- luokkalaiset toimivat 6.-luokkalaisten ryhmänohjaajina (ryhmien tarkoitus oli luoda jokin leikkimielinen tuote, josta olisi hyötyä ihmiskunnalle ja joka tuottaisi hyvää mieltä). Me kolme 8.-luokkalaista toimimme kaupan johtajina, ja meidän tehtävämme oli myydä ryhmille tarvikkeita, joiden avulla ryhmät toteuttivat keksimänsä tuotteet.
 Myymiimme tarvikkeisiin kuului mm. papereita, kartonkeja, värikyniä ja kaikkea muuta mahdollista, mitä koulumme teknisen työn, käsityön ja kuvaamataidon luokasta löytyi. Teimme kaupan pieneen luokkatilaan, jossa oli paljon huonekaluja, kuten tuoleja ja pöytiä, joista saimme luotua todentuntuisen askartelukaupan. Myytävät tarvikkeet haimme opettajien kanssa koulumme varastoista ja luokista jo torstaina, kun valmistelimme kauppaa. Samalla
Perjantaina ryhmät tulivat ostamaan kaupastamme tarvitsemiaan tuotteita keksintöään varten. Käytössä oli tietenkin leikkirahaa. Aamulla hinnoittelimme tuotteet ja istuimme rauhallisissa tunnelmissa kaupassa odottamassa asiakkaita. Päivää kohden kauppamme täyttyi tarvikkeenhimoisista ryhmistä ja tunnelma kohosi.
Aleksi ja Jori kertoivat ryhmille tuotteista ja hinnoista, kun taas minä (Teemu) toimin kassalla ja laskin rahoja. Vaikein osa kassalla toimimisessa oli se, että unohdin joskus tuotteiden hintoja ja jonoa oli paljon, joten jonottajat saattoivat hermostua hitaasta toiminnasta. Kun ryhmäläiset olivat ostaneet tärkeimmät tarvitsemansa tarvikkeet, he tulivat vielä ostelemaan jotain pientä keksintöjensä viimeistelyä varten.
Kaupassa oli todella mukavaa tehdä töitä ja opimme paljon kaupan pyörittämisestä! Yhteistyö 6.- luokkalaisten kanssa oli opettavaista ja opimme tuntemaan monia alaluokkalaisia. Vaikka seuraava päivä olikin koulupäivä, olimme hyvin onnellisia, sillä lauantaipäivä ei todellakaan mennyt hukkaan. Saimme jopa hienot leiriohjaajatodistukset, jotka auttavat meitä tulevaisuudessa työharjoittelupaikan ja kesätyön haussa!"
- Teemu, Jori ja Aleksi 8B

"Meidän 8.-luokkalaisten leiriohjaajien koulutustilaisuus oli joulukuun keskivaiheella ja tunnilla kävimme läpi tehtävät, jotka tulisimme tulisivat tekemään. Tunnin jälkeen en oikein vielä tiennyt, mitä tuleman pitää.
Tuntemuksia perjantain (11.1.) leiripäivästä: Olin aluksi hieman ennakkoluuloinen siitä, miten kaikki sujuu ja miten kuudesluokkalaiset innostuvat päivän tekemisistä ja mitä tehdä, jos heillä ei ole kiinnostusta asiaan. Onneksi loppujen lopuksi ennakkoluuloni osoittautuivat täysin vääräksi.
 Ensimmäinen leiripäivä alkoi ryhmäyttämisleikillä, joka enteili hieman huonoa, mutta toisin kävi.  Ryhmäämme Leijoniin kuului neljä kuudesluokkalaista. Ryhmämme oli todella mukava. Oppilaat ymmärsivät, mitä eri tehtävissä ajettiin takaa, ja itsekin sai tehdä ajatustyötä silloin, kun auttoi nuoremmat oppilaat käyntiin tehtävissä. Kaupassa ja ostoksilla käynti sujui melkein mutkattomasti ja mallikkaasti.
Perjantain aikana ryhmämme sai paljon aikaiseksi. Kuudesluokkalaiset saivat suunnitella tuotteen, joka tuottaa hyvää mieltä. Oli hienoa huomata, että kuudesluokkalaiset pitivät ensimmäisestä leiripäivästä, ja lähdimme kotiin hyvillä mielin.
Lauantain leiripäivän tunnelmia: Kaikki olivat varmasti väsyneitä jopa siihen ajatukseen, että lauantaina (koulullamme oli avoimien ovien päivä) tulisi saapua koululle. Hienosti kuitenkin ryhmämme alkoi meidän ohjaajien avustuksella suunnitella päivän päätapahtumaa, esityksen harjoittelua.
Päivän päätteeksi kokoonnuimme jälleen alaluokkien puolelle erääseen luokkaan. Luokkahuoneessa tunnelma oli jännittynyt ja odottava. Vihdoin oppilaat pääsivät näyttämään työnsä tuloksen. Ja upeita työt olivatkin, ties mitä tehosteitakin oppilaat olivat keksineet käyttää! Oli mahtava huomata, miten hienosti kaikki olivat työskennelleet yhteisen asian eteen! Oli hienoa katsoa, kun oppilaat hyvällä mielellä jännityksestä kihelmöiden esittivät omat tuotteensa.
Mahtavien esitysten jälkeen palkittiin jokainen esitys erilaisilla titteleillä ja sen jälkeen kaikki NY 6h -leiriläiset saivat todistuksen, karkkipatukan ja aplodit leirillä työskentelystä. Kun kuudesluokkalaiset oli palkittu, oli kahdeksasluokkalaisten ohjaajien vuoro. Meidät palkittiin työtodistuksilla, joista voi olla hyötyä myös tulevaisuuden kesätyönhauissa, ja lisäksi saimme karkkipatukat ja aplodit.
 Olen ylpeä ryhmästäni ja siitä, mitä he saivat aikaan. Ohjaustyö oli erittäin mielenkiintoista ja haastetta antavaa ja sellaista työtä, mitä voisin tehdä joskus toistekin. Leiri oli kaikin puolin hieno kokemus!"
 - Viivi 8B

"Jännitin 6h ny-leiripäivää. Mietin mielessäni, voisiko leiri olla samankaltainen kuin päivä Yrityskylässä. Se ei ollut. Päivä oli hyvin mielenkiintoinen. Me kaikki kuudesluokkalaiset menimme peilisaliin. Kahdeksasluokkalaiset ja muutamat opettajat odottivat meitä siellä. Meille kerrottiin siellä ryhmät, jossa suunnittelisimme ja toteuttaisimme hyvän mielen tuotteet.
Keräsimme ideoita paperille. Pian pääsimme käymään kaupassa. Tällä kerralla ei ollut tarkoitus ostaa mitään vaan katsoa ja kiertää materiaaleja. Kauppaa hoiti kolme kahdeksasluokkalaista. Siellä myytiin kaikkea pahvilaatikoista paperimassapalloihin. Tuote, jonka valmistimme, oli muurahaisten viihdekeskus. Siellä oli kaksi liukumäkeä ja uima-allas. Samana päivänä teimme vielä tuotteelle mainoksen. Seuraavana päivänä, lauantaina esitimme tuotteet, eli kerroimme niistä kaiken. Päivän päätteeksi saimme vielä NY 6h-leiristä todistuksen." - Siiri 6A






"Aluksi silloin perjantaina kokoonnuimme saliin ja kuulimme ryhmät. Ryhmääni kuului Veikka, Niilo, Aleksi ja tutorimme Lauri. Ryhmämme nimi oli norsut. Aluksi teimme joitain outoja tehtäviä. Niiden jälkeen aloimme miettiä tuotetta. Tuotteemme oli iBomb - pommin kestävä puhelin. Siinä on esimerkiksi 15 megapixelin kamera ja sähköshokkeri. Tuote on niille, jotka haluavat hyvän ja kestävän puhelimen. Se toimii samalla tavalla, kuin normaali puhelin. Hinta on vain 699€."
- Manu 6A

"Yritysleirimme alkoi klo 9 perjantaina 11.1. Ajatus leiristä ei aluksi jaksanut innostaa, mutta päivä oli kuitenkin mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen. Päivän aikana mietimme asioita, joita osaamme ja suunnittelimme tuotteen, jonka aioimme loppupäivästä tehdä. Tuote sai olla millainen vain, mutta ehtona oli, että sen pitää tuottaa hyvää mieltä jollekulle.
Minun ryhmäni valmisti lentävän pikkuauton, jonka nimesimme Leiju-Mobiiliksi. Olimme suunnitelleet tuotteemme 5-8-vuotiaille lapsille. Se tuottaa hyvää mieltä sekä lapsille että heidän vanhemmilleen, sillä se on kestävä eikä hajoa iskusta, joten uutta ei tarvitse joka leikkikertaa varten. Koko päivä oli ihan mukava, mutta joissain asioissa oli hieman hiomista.Lauantaina 12.1. oli viimeistelyä ja esitysten valmistaminen ja esittäminen.

Esitykset olivat hauskoja, mutta meidän oli paras. Tai no, ainakin saimme tunnustuksen parhaasta esityksestä. Saimme esitysten 
 jälkeen todistukset ja pienet palkinnot, muutama palkittiin vielä hyvästä ja ahkerasta työstä."

- Oona 6A
"Perjantain aikana kokosimme ryhmämme johon kuuluu minun lisäkseni Nella, Jesse ja Hanat. Ensin tuotetta piti suunnitella, ja ideoita tuli vähän. Myöhemmin kauppa aukesi ja jokainen ryhmä kävi katsomassa valikoimaa. Pian kauppareisun jälkeen ideoita tuli lisää. Äänestyksen jälkeen tuotteeksemme valittiin  robotti nimeltä Siivousrobo, jonka valmistui nopeasti.
Perjantaina kivaa oli tuotteen kasaaminen. Teimme sille pieniä ja vähän suurempiakin yksityiskohtia  ja siivousvälineitä, kuten: moppi, harava ja käsilaukku täynnä tavaraa. Vaikeaa oli päättää kuka/ketkä  esittää/esittävät tuotteen, ja lopulta Jesse ja Hanad suostuivat esittelyhommiin. Lauantaina hauskaa oli muiden ryhmien esitykset. Ryhmämme siis valmisti siivousrobon , joka hoitaa kotityöt 5 minuutissa, ja yksi siivous maksaa 10 euroa."
- Ada 6B

"Perjantaina yrityspäivänä kaikista hauskinta oli mahdoton tehtävä –lappu, koska kaikki yrittivät täysillä tehdä niitä juttuja, myös kasiluokkalainen tuutori. Vaikeinta oli itsestään kirjoittaminen paperille hyviä ja huonoja puolia. Yrityspäivänä ei mikään ollut tylsää, pitkät väliajatkin sujuivat nopeasti, kun tuutori kertoi hyviä vitsejä ja tuotteeseen koko ajan lisää ideoita. Tuotteemme oli pommin kestävä puhelin iBomb, jossa lisätoimintona oli sähkötin ja se kesti mitä vain."
- Niilo 6B
"Perjantaina rupesimme työskentelemään kuutosten kanssa. Odotin että ryhmäni ei olisi ollut niin innokas, mutta loppujen lopuksi kaikki meni todella hyvin, ja ryhmäni oli tosi mainio. Ryhmääni kuului Manu, Niilo, Aleksi ja Veikka. Teimme tuotteen joka oli ’’ iBomb ’’ eli puhelin, joka kestää vaikka pommin räjähdyksen.
Ryhmäni oli todella luova ja oma- aloitteinen sekä rauhallinen. Heitä oli helppo ohjata, koska he lähtivät innokkaasti mukaan ja ideoita sateli. Hommaa helpotti myös se, että minulla on kaksi pikkuveljeä ja neljä nuorempaa serkkua, joten olen tottunut työskentelemään pienten parissa.
Lauantaina esittelimme tuotteemme muille kutosille ja heidän vanhemmilleen. Siellä meidän työtämme arvostettiin suuresti, olimme tehneet heidän mielestään hyvää työtä."
- Lauri R. 8B
Kasiluokkalaisten kommentteja toisena leiripäivänä:

- "Päivä oli kaikille ikimuistoinen, varsinkin kutosluokkalaisille, jotka keksivät älyttömän hyviä      tuotteita!"
- "Hieno kokemus"
- "Päivä oli mahtava"
- "Päivä oli mukava yllätys!"
- "NY 6h -leiri oli mukava kokemus tuutorointi oli todella mielenkiintoista ja hauskaa"
- "Oli kiva tehdä kutosten kanssa yhteistyötä"
- "NY 6h –leiri oli mukava kokemus ja kaupassa oli mukavaa ja kivaa ja aika meni kuin siivillä"
- "Ihmiset urakoivat ja yrittivät täysillä"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti