1.12.2014

Rehtori Markku Holttisen haastattelu


 
 
Haastattelimme rehtori Markku Holttista 25.11. ennen hänen eläkkeelle jäämistään. Keksimme itse kysymykset:
 
 
1. Kuinka kauan olet ollut Pukinmäen peruskoulussa rehtorina?
 
-Elokuusta 1996 eli noin vajaa 20 vuotta 3 kuukautta 25 päivää
 
 2. Mikä on ollut vaikeinta ollessasi rehtorina?
 
-No, varmaankin nämä muuttuvat olosuhteet, mitä kolumailmassa on ollut näiden kahdenkymmenen vuoden aikana.
 
3. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
 
-Jaa, en nyt ihan muista, mikä se lapsena olisi ollut, mutta pari kolme vaihtoehtoa lukioikäisenä: liikunnanopettaja/valmentaja, taloustieteiden lukeminen eli lähinnä ekonomi ja kolmas oli metsänhoitaja.
 
4. Miksi tulit  juuri Pukinmäen peruskouluun?
 
-Olin aikasemmin ollut pienessä kaupungissa eli Salon rehtorina ja sitten halusin löytää perhettä lähempää töitä eli työpaikka olisi lähempänä kotia.
 Täällä vapautui sopivasti rehtorin paikka. Tämä oli myös  mukava koulu, koska urheilu on ollut aina lähellä minun sydäntä tai oikeastaan sivuna koko mun elämää. Täällä oli loistavat puitteet ja yksi Helsingin parhaita urheilupuistoja ihan koulun lähellä.
Toisaalta sitten olen opiskellut aiemmin ennen tänne tuloa maahanmuuttaja-asioita ja vieraan kulttuurin asiota mm. Englannissa Manchesterin yliopistossa. Sillä lailla nämä kaksi asiaa yhdistyy ihan kivalla tavalla.
 
5. Millainen on rehtorin työpäivä?
 
-Sen voi sanoa, kuten vanha kulunut sanonta on, että "ei ole kahta samanlaista päivää" ja toisaalta voi olla sellainen päivä, että on hyvin rauhallista ja voit tehdä ne työt, mitä olet suurinpiirtein suunnitellut ja kalenteriin laittanut.Tai sitten voi olla sellainen päivä, että et tee yhtään työtä mitä olet kuvitellut tekeväsi sinä päivänä. Että en voi määritellä, millainen on niin sanottu normaali työpäivä, kun normaalia työpäivää ei ole.
 
6. Onko jotain hyviä muistoja urasi aikana?
 
-Mulla on oikeestaan pääsääntöisesti pelkästään hyviä muistoja sekä aiemmalta rehtorityöskentelyajalta että sitte muilta tehtäviltä.  Aloitin oikeastaan opettajaurani Jyväskylän yliopistossa ja sitten olen ollut erinäkösissä työtehtävissä  kaupungilla, kunnilla ja hallituksen suunnittelutehtävissä, mm. Keski-Suomeen suunnittelin yhden liikuntaopiston. 
Sitten olen urheiluvalmentajana ollut 10 vuotta, euroopanmestaruuskilpailujen maajoukkuetasolla, mutta itse en päässyt  kuin SM-mitaleille (laji estejuoksu), mikä on pikkusen jäänyt kaivelemaan ja toisaalta motivoinut valmennushommissa.
Olen ollut myös yksityisellä puolella suunnittelemassa koululaisten pulpetteja diplomi-insinöörien ja lääkärien kanssa.Olen vetänyt vapaa-ajan messuja yrittäjänaisten ja urheiluseurjen kanssa.
Olen tehnyt todella monenlaisia töitä ja olen erittäin tyytyväinen niistä asioista. En varmaan olisi täällä Pukinmäessä, jos en olisi täällä viihtynyt. 20 vuotta on kuitenkin aika pitkä aika näissä asioissa.
 
7. Mitkä ovat fiiliksesi jäädessäsi eläkkeelle?
 
-No voisi sanoa, että aika coolit. Ihan rento olo tässä on, työt jatkuu mutta vähän eri merkeissä. Sillä tavalla en ole vielä edes huomannut, että jään eläkkeelle. Teen muita töitä sitten varmaan torstai-aamusta lähtien.
-Kiitos haastattelusta!
 
 
 
Suvi ja Ella 9D
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti